sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Uusi alku?

Ikää jo 29 v. ja paino ihan melkein samassa kuin blogin aloittaessani... Mutta viime vuosi oli aikas haipakkaa.  En ole täällä itsestäni hirveästi puhunutkaan, mutta valmistuin viimein viiden vuoden opiskelun jälkeen opettajaksi ja nyt elokuussa olisi edessä ensimmäinen koko vuoden pituinen sijaisuus. Tosin olen kyllä opiskelujen ohessa tehnyt aikas paljon sijaisuuksia, joten en ole ihan paniikissa tulevasta :)


Heinäkuussa ja vielä elokuun alussa yritän saada itselleni luotua nyt jonkinlaisen rutiinin liikkumiseen ja ruokailuun. Toivottavasti jaksan sitten paremmin pitää sitä myös yllä töiden alettua.


Liikunnat tällä viikolla:


kävely 30 min  (Sports trackerin mukaan 190 kcal)
kävely 35 min (Sports trackerin 220 kcal)
kotijumppa 60 min ( kiloklubin mukaan n. 330 kcal)
ja tänään vielä sauvakävely n. 30 min


Ruokailu on sitten ihan eri juttu, tällä viikolla mennyt mm. sipsejä, suklaata ja pehmistä...huoh.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä terveelliseen elämään!
    Törmäsin tähän, sattui tavallaan koskettamaan tuo sinun lapsettomuus-asia (vaikka itse en lapsettomuudesta kärsikkään vaikka vaivat on samat), ja todella toivon että pääset liikakiloista niin raskaus joka toivonmukaan tulee ennemmin tai myöhemmin sujuu mutkitta ja synnytyskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempityksistä :)

      Suurin motivaatio painon pudotukseen on tietenkin mahdollisuus saada lapsi(a), mutta myös tieto siitä, että pienenemällä voin hieman vaikuttaa myös mahdollisiin komplikaatioihin raskausaikana on toisena painavana syynä tälle projektille.

      Poista